Pekka Niskanen: Kuuletko ääneni,
kuuletko mitä sanon? 19. – 30.11.

Kuuletko ääneni 1

 

Pekka Niskasen Kuuletko ääneni, kuuletko mitä sanon? —video- ja ääni-installaatio Teatteri Unionissa.

Turismi Etelämantereelle ei olisi mahdollista ilman risteilyaluksilla työskenteleviä aasialaisia siirtotyöläisiä. Pekka Niskanen matkusti Etelämantereelle norjalaisella Fram-aluksella, jolla oli filippiiniläinen alipäällystö. Kaakkois-Aasiasta lennätetyt työntekijät kutsuivat Antarktista tyhjyydeksi, paikaksi ”ei missään”. He asuvat Etelämantereelle kulkevalla laivalla lähes puolet vuodesta.

Teoksen tiedemies, Markku T Kurkinen, ja laivan filippiiniläinen matruusi Protacio Mabunga ystävystyivät matkalla Antarktiksen niemimaahan. Mabunga ajaa päivällä laivan moottoriveneitä, mutta päivystää öisin komentosillalla jäävuorivahdissa. Pyörätuolilla liikkuva Kurkinen halusi nähdä pingviinit ja Etelämantereen. Mabunga joutui Antarktikselle elättääkseen perheensä. Kurkinen ja Mabunga unohtivat aluksen kirjoittamattoman säännön, jonka mukaan laivan filippiiniläisen alipäällystön tulisi pitää kunnioittavaa etäisyyttä matkustajiin.

Kuuletko ääneni 4

Pekka Niskanen tapasi Burmassa videoinstallaation musiikista vastaavanäänitaiteilija Tay Wai Aye Chanin. Musiikki kertoo Tay Wai Aye Chanin äidin kuolemasta ja buddhalaisuuden käsityksistä kuoleman hetkestä. Aye Chan kertoo videolla pyrkimyksestään pitää yhteyttä kuolleeseen äitiinsä sekä äänten merkityksestä elämän ja kuoleman välisessä tilassa. Gong on Burmassa asuville buddhalaisille väline tavoittaa kuolleet ja kommunikoida heidän kanssaan. Etelämantereella matkustavat Kurkinen ja Mabunga puhuvat myös kuolemasta. Työskennellessään matruusina Fram-laivalla Mabungan veli ja isä kuolivat. Vasta ystävystyminen aivotutkijana ja patologian professorina työskentelevään Kurkiseen sai Mabungan jälleen hymyilemään.

Vaikka teoksen tarinat liittyvät kuolemaan nousee teoksessa esiin myös jälkikolonialistista aikaa elävä Burma sekä tieteellisiin tarkoituksiin kolonialisoitu Etelämanner. Burman ja Filippiinien haasteena on länsimaiden uuskolonialismi, jonka seurauksena kaakkoisaasialaisista on tullut haluttua halpatyövoimaa myös risteilyaluksille. Kaakkoisaasialaiset tulevat tulevaisuudessa määrittelemään ja antamaan uusia merkityksiä niille alueille, joissa he työskentelevät. Kuuletko ääneni, kuuletko mitä sanon -teoksessa pyritään neuvottelemaan lännen ja idän keskinäisestä suhteesta, jolloin eri ajattelutavat ja kulttuuriset tavat asetetaan vuoropuheluun toistensa kanssa. Mabungan tarinat ja Aye Chanin musiikki määrittävät kokemusta Antarktiksesta.

Kuuletko ääneni, kuuletko mitä sanon -videoinstallaatio oli esillä Mäntän kuvataideviikoilla 2014. Teos on 22 minuuttia pitkä video/ääni-installaatio, jota kuvattiin loppuvuodesta 2012 Burmassa Yangonissa ja Etelämantereella.

Videoinstallaatio esitetään yhteisillassa Riikka Kuoppalan Singing for Lenin –lyhytelokuvan kanssa.