VIVA EROTICA – A SPLENDID MOVIE ORGY 24.-28.4.2019

Vuonna 2019 VIVA EROTICA toteutuu viidettä kertaa. Entistäkin rohkeampi festivaali tarjoaa virikkeitä keholle ja mielelle – herkkiä nautintoja ja syviä mietteitä, auteur-estetiikkaa ja elokuvallisia yllätyksiä. Tänä vuonna paletti laajenee myös eteläamerikkalaisen erotiikan syvimpiin tuntoihin.
 
Viva Eroticassa kohtaavat intohimo ja elokuva: intohimo elokuvassa, kaikissa ihmeellisissä ja haastavissa muodoissaan, ja intohimo elokuvaa kohtaan. Kaikki festivaalin elokuvat esitetään alkuperäisformaateissaan, digitaalisia oikoteitä ottamatta.
 
KESKIVIIKKO 24.4.2019
 
Festivaalin avajaispäivänä, keskiviikkona 24. huhtikuuta, nähdään Dolly Partonin tahdittama raisu komedia The Best Little Whorehouse In Texas (1982) – 70-luvun suurimman seksisymbolin Burt Reynoldsin muistoa kunnioittaen.
 
18:00 The Best Little Whorehouse in Texas (Colin Higgins; 1982; 35mm;
 
TORSTAI 25.4.2019
 
Torstaina perehdymme Yhdysvaltain seksuaalisen vallankumouksen syntyyn. New Yorkin underground-skeneä määrittäneet Christmas on Earth (Barbara Rubin, 1963) ja Flaming Creatures (Jack Smith, 1963) toimivat edelleen seksuaalisen vapautumisen itsenäisyysjulistuksena. Bob & Carol & Ted & Alice (Paul Mazursky, 1969) edustaa vallankumouksen saapumista amerikkalaisen keskiluokan makuuhuoneisiin. Illan päättävä SOS – Screw On The Screen (Jim Buckley, 1975) päivittää swinger-elämäntyylin vuoden 1968 protestien jälkeiseen aikaan.
 
18:00 Christmas on Earth (Barbara Rubin; 1963; 2 x 16mm; 29’) & Flaming Creatures (Jack Smith; 1963; 16mm; 45’)
 
20:00 Bob & Carol & Ted & Alice (1969; Paul Mazursky; 35mm; 105’)
 
22:00 SOS – Screw on the Screen (1975; Jim Buckley; 35mm; 74’)
 
PERJANTAI FRIDAY 26.4.2019
 
Perjantaina seilaamme vaarallisille vesille, kun teemana on naisten seksuaalinen itsetoteutus. Without a Stitch (Annelise Meineche, 1968) on skandaalinlemuinen tanskalainen klassikko, joka seuraa päähenkilöään matkalla halki Euroopan. Päivän aikana nähdään myös kaksi itäsaksalaista komediaa, joissa prostituutiota käsitellään omalaatuisilla tavoilla: Pity Fu*k (Raquel Stern, 2016) on nettisarja, jossa kolmekymppinen berliiniläisnainen erikoistuu säälittävien luusereiden ryhdistämiseen, kun taas Keltainen talo – naisten lemmenlähde (Alfred Vohrer, 1970) keskittyy bordelliin, jossa miehet miellyttävät naisia kaikin kuviteltavissa olevin tavoin. Vielä 70-luvun Saksassa idea tuntui tuoreelta ja hupaisalta! Tunnelma kääntyy tummemmaksi kun kankaalle heijastetaan aistillisen tyylitelty Brownian Movement (Nanouk Leopold, 2010). Nainen, jolla on jo kaikki mitä haluta saattaa, tapaa salaa miehiä jotka eivät sovi normatiivisen seksuaalisen haluttavuuden malliin: vanhoja, lihavia, kaljuja, karvaisia ja vammaisia.
 
17:45 Without a Stitch (Uden en trævl; Annelise Meineche; 1986; 35mm; 89’)
 
19:30 Pity Fu*k (Raquel Stern; 2016; digi; 25min) & Keltainen talo – naisten lemmenlähde (Das gelbe Haus am Pinnasberg; Alfred Vohrer; 1970; 35mm; 96’)
 
22:15 Brownian Movement (Nanouk Leopold; 2010; 35mm; 97’)
 
LAUANTAI SATURDAY 27.4.2019
 
Lauantaina festivaali nousee metatasolle ja esittää elokuvia, joissa tehdään pornoa. Alaa esitellään monesta kulmasta ja monessa muodossa: dokumentaarisessa musikaalissa (Pornography: The Musical, Brian Hill, 2003) alan lahjakkuudet laulavat kokemuksistaan; salafeministisessä itävaltalaisessa komediassa jonnejoukko koittaa tienata nopeaa rahaa pornoa filmaamalla (Slugs, Michael Glawogger, 2004); lesbotaidefilmissä perehdytään polyamoriaan (Las Hijas Del Fuego, Albertina Carri, 2018); Nove Dubai (Gustavo Vinagre, 2014) seuraa kokeellisen homotaidepornon syntyprosessia; ja Ultra Pulpe (Bertrand Mandico, 2018) tarjoilee pidättelemätöntä underground-riehaa.
 
17:45 Pornography: The Musical (Brian Hill; 2003; digi; 55’)
 
19:00 Daughters of Fire (Las hijas del fuego; Albertina Carri; 2018; DCP; 115’)
 
21:30 Slugs (Nacktschnecken; Michael Glawogger; 2004; 35mm; 86’)
 
23:15 Ultra Pulpe (Bertrand Mandico; 2018; DCP; 37’) & Nove Dubai (Gustavo Vinagre; 2014; digi; 55’)
 
SUNNUNTAI SUNDAY 28.4.2019
 
Sunnuntaina, kuten elokuvaorgian viimeiselle päivälle sopii, siirrytään tuotantopuolelta teatteriin. Variety (Bette Gordon, 1983) ja La Chatte À Deux Têtes (Jacques Nolot, 2002) avaavat ovet elokuvateatteriin, jossa katsoja, rahastaja ja elokuva kietoutuvat innolla toisiinsa.
 
17:00 Variety (Bette Gordon; 1983; 16mm; 100′)
 
19:00 Glowing Eyes (La Chatte à deux têtes; Jacques Nolot; 2002; 35mm; 90′)
 
———————————–
Keskiviikko 24.4.2019 – AVAJAISET
 
18:00 The Best Little Whorehouse in Texas (Colin Higgins; 1982; 35mm; 114’ )
 
Vuonna 1978 Broadwaylle ilmestyi musikaali, jonka aiheena oli 70-luvun swinger-kulttuurin ehkä ihanin ilmentymä – teksasilainen Chicken Ranch -bordelli, jossa ilolintujen parvea paimensi suulas Madame ja jonka herravieraat jakoivat kokemustensa riemut kaikille vailla turhaa kainostelua. Tämä periamerikkalainen fantasia otti sittemmin muotoja sekä pornoelokuvana (Debbie Does Dallas Part II, Jim Buckley 1981) että dokumenttielokuvana (Chicken Ranch, Sandi Sissel & Nick Broomfield 1983) – olkoonkin, että dokumentin kohteena oli Chicken Ranchin nevadalaishaara. Näiden teosten väliin mahtui Hollywoodin versio samasta aiheesta: musikaalielokuva The Best Little Whorehouse in Texas (1982; Colin Higgins). Musikaalin tähtinä nähdään kaksi kansansuosikkia, joissa ruumiillistuu koko bordellin luonne – kantriskenen rouhein intellektuelli Dolly Parton, ja 70-luvun machoin seksisymboli Burt Reynolds, joka tuohon aikaan tunnettiin rooleistaan salakähmäisten bisnesten ja rallikilpailujen sankarina. Tästä lähtee, tervetuloa!
 
Torstai 25.4.2019 – E PLURIBUS UNUM
 
18:00 Christmas on Earth (Barbara Rubin; 1963; 2 x 16mm; 29’) & Flaming Creatures (Jack Smith; 1963; 16mm; 45’)
Siinä missä The Best Little Whorehouse in Texas on populaarielokuvan huippua (laajaa huippua, onhan näitä neljä tai viisituhatta muutakin), nämä kaksi Amerikan avantgardeaarretta muodostavat takuulla kokeellisen orgiaskenen kaksoishuipun. Barbara Rubinin tuplaprojisointi Christmas on Earth ja Jack Smithin homokarnevaali Flaming Creatures ponnahtivat maailmaan yhtä aikaa ja tarjosivat sofistikoituneemmalle asiakaskunnalle aimo annoksen rivoutta ja riemastusta. Christmas on Earthin ansiosta Barbara Rubin tunnetaan 60-luvun kunnioitetumpana pyrstötähtenä, ja Flaming Creatures jäi historiaan niin kommelluksistaan lain kouran kanssa (komeassa kalustossa riitti sensuroitavaa) kuin taiteellisista ansioistaankin. Teos määritti esittävien alojen homotaiteilijoiden asennetta ja estetiikkaa vielä useamman sukupolven yli. Parhain ystävämme Mika Taanila ottaa hoitaakseen sekä Christmas on Earthin tuplaprojisoinnin että tätä mykkäfilmiä tukevan musiikin valinnan.
 
20:00 Bob & Carol & Ted & Alice (1969; Paul Mazursky; 35mm; 105’)
Paul Mazursky on käsittämättömällä tavalla päässyt unohtumaan elokuvahistorian kartalta. Kuinka voi olla, ettemme vaali hellästi tällaisen mestarin muistoa? Mazursky on kuvannut lempeästi hämmentyneen mutta hyväntahtoisen keskiluokan valmiutta sukeltaa parinvaihdon, orgioiden, huumeiden ja muun hippiajan itsetutkiskelun viettelevään maailmaan. Seksihän on hauskaa mutta ei helppoa. Uudenlaiset kehot maistuvat kyllä jännittäviltä, mutta ne voivat myös reagoida odottamattomin tavoin. Vastausta eksistentiaaliseen hämmennykseen ei välttämättä kannata hakea elämänmuutoksesta, mutta ainahan voi kokeilla – ja mistäpä sitä tietää, ehkä elämä äkkiä todella muuttuukin toiseksi. Bob & Carol & Ted & Alice kuvaa 60-luvun porvariston muutoksenhalua lempeästi ja ymmärtäen, ja kutkuttelee samalla nykykatsojankin haluja: odottamattomien oivallusten ja sydänsurujen uhallakin seksi täysin tuntemattoman kanssa alkaa vaikuttaa aivan hyvältä idealta.
 
22:00 SOS – Screw on the Screen (1975; Jim Buckley; 35mm; 74’)
Screw oli jäljittelemättömän 60-lukulainen julkaisu: anarkistinen pornolehdykkä, jonka härskit kuvaelmat yhdistyivät poliittiseen kritiikkiin. Screw pilkkasi valtavirtapolitiikkaa ja muita vastakulttuuria ärsyttäviä sosiaalisia jäykkyyksiä, ja onnistui tekemään tästä toimivan moraalisen/taloudellisen/taiteellisen/poliittisen toimintamallin. Jim Buckley, yksi lehden perustajista, saattoi tämän menestyksen turvin siirtää satiiriset ja satyyriset intohimonsa pornoelokuvatuotannon pariin. SOS – Screw on the Screen on jonkinlainen käänne Buckleyn kehityskaaressa: kaikkine stuntteineen, vitseineen ja pelehtimisineen se näyttää ja tuntuu Screw-lehden liikkuvalta versiolta, naimaspektaakkelilta joka ottaa vakavasti orgasmit mutta ei itseään. Yleisö saa nauraa Buckleyn häpeilemättömälle itsensätoteutukselle, kalut kovina ja tussut kosteina.
 
Perjantai 26.4.2019 – TRYING OUT MYSELF
17:45 Without a Stitch (Uden en trævl; Annelise Meineche; 1968; 35mm; 89’)
 
Nuori Lilian haluaa tietää lisää maailmasta, joten hän lähtee matkalle halki Euroopan. Lilianin opintomatka vie halki Ruotsin (viettelyä ja pornofilmiin värväystä), Tanskan (lesbisiä iloja, kolmisinkin), Länsi-Saksan (raippaa, mitäs muutakaan) ja Italian (lisää kolmioleikkejä ja lopulta anaalisiakin nautintoja). Lilian kokeilee kaikkea vastaan tulevaa avoimuudella ja asenteella, joiden pitäisi nostaa hänet kaikkien maailman nuorten esikuvaksi. Toisin kuin Bob & Carol & Ted & Alice, Lilian ei kärsi emotionaalisesta krapulasta – hän on sellaiseen aivan liian innokas ja aivan liian skandinaavinen. Tanskassa Without a Stitch joutui sensuurin haaviin, mutta Yhdysvalloissa se otettiin vastaan pohjoisen erotican uusimpana ihmeenä.
19:30 Pity Fu*k (Raquel Stern; 2016; digi; 25min) & Keltainen talo – naisten lemmenlähde (Das gelbe Haus am Pinnasberg; Alfred Vohrer; 1970; 35mm; 96’)
 
Onko Euroopassa seksihullumpaa maata kuin Saksa? Varmuudella voidaan sanoa ainakin, että millään muulla tämän planeetan kansalla ei ole yhtä kompleksista suhdetta seksiin valkokankaalla. Tässä näytöksessä tutustutaan kahteen erinomaiseen esimerkkiin. Pity Fu*k on nettisarja, jossa sietämättömän söpö Gaby yhdistää ihmisrakkautensa ja marginaaliset mieltymyksensä yksityisyrittäjyyden hengessä: hän erikoistuu naimaan järkeä ikuisiin luusereihin. Luoja suokoon Raquel Sternille miljoonia euroja jotta hän ja säteilevän-skarpin-seksikäs Morgane Ferru voivat luoda meille lisää tarinoita Gabysta! Näissä kolmessa ei ole mitenkään kylliksi. Ja jos nyt luulitte että Pity Fu*k on kainohkossa suloisuudessaan jotenkin erityisen uskalias, tervetuloa nextille levelille: Keltainen talo – naisten lemmemlähde kääntää ympäri kaikki odotuksenne! Kuvitelkaa: ilotalo jossa miehet tyydyttävät naisia! Tämä roolienvaihdoksen kuvaus nousee hyvin tietynlaisesta hetkestä Länsi-Saksan historiassa – hetkestä jolloin tuotantokoneeksi naamioitunut auteur saattoi versioida amatöörikirjailija/kotiäidin romaanin raivokkaaksi Bonnin tasavallan tavoille nauravaksi farssiksi joka ensinäkemällä vaikuttaa vain harmittomalta pikkutuhmalta massaviihteeltä. Länsi-Saksa, mikä maa! Luojan kiitos elokuvataiteelle, jonka ansiosta pääsemme edelleen vierailemaan tällaiseenkin ajan kolkkaan, hetkeksi turvaan nykyajan valjuudelta. Aamen.
22:15 Brownian Movement (Nanouk Leopold; 2010; 35mm; 97’)
 
Charlotte, Brownian Movementin sankaritar, yhdistää melankolisenkauniilla tavalla Lilianin (Without a Stitch) ja Gabyn (Pity Fu*k): Brysselin sulatusuunin päivänvalossa hän on arvostettu ja menestyksekkäästi avioitunut lääketieteilijä – mutta vetäytyessään oman vuokrahuoneensa salaiseen valtakuntaan hän muuttuu etsii ja löytää uusia himon ulottuvuuksia. Charlotte nai miehiä, jotka eivät päivänvaloa kestä: läskejä, karvaisia, kaljuja, vanhoja, vammaisia ja niin edelleen ja edelleen. Mutta ei häntä kiihota vain normista poikkeaminen – joskus riittää oivallus halvan pyyhkeen tarjoamista mahdollisuuksista, siitä miltä sen pinta tuntuu persposkia vasten hinkatessa. Näinkin vaatimaton aistillinen uutuus riittää tuomaan muassaan hetkellisen ekstaasin. Brownian Movement aiheutti teatterilevityksensä aikaan melkoisen vastareaktion: machot sukupuoleen katsomatta inhosivat tätä näyttävää mutta hallittua modernistista melodraamaa. Elokuvan viimeinen repliikki, jonka lausuu uskomaton Sandra Hüller, jää kaikumaan yhtenä elokuvahistorian rohkeimmista lausunnoista.
 
Lauantai 27.4.2019 – LET’S MAKE PORNO!
17:45 Pornography: The Musical (Brian Hill; 2003; digi; 55’)
 
Joskus 1990-luvun lopulla brittiläinen tv-dokkariguru Brian Hill sai loistavan idean: mitä jos yhteiskunnan laitaeläjät saisivatkin uuden äänen – lauluäänen! Hill ryhtyi tekemään teossarjaa, jonka keskeiset kohtaukset tehtiin kaikki samalla kaavalla: Hill haastatteli valitsemiaan ihmisiä ja muokkasi sitten heidän puheistaan lauluja, jotka tallennettiin kameralle alkuperäisten haastateltavien laulamina. Eiväthän useimmat heistä laulaa osaa, mutta ei sen väliä – melodiat toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja sanoitukset ovat suorastaan transformatiivisia. Laulaessaan omia sanankäänteitään Hillin haastateltavat saavat sekä toteuttaa itseään että muuttua joksikuksi hieman toiseksi, voimakkaammaksi ja lumoavammaksi. Pornography: The Musical on epäilemättä brechtiläisin pornoalasta tehty dokumenttielokuva.
19:00 Daughters of Fire (Las hijas del fuego; Albertina Carri; 2018; DCP; 115’)
 
Tässäpä filmi joka pisti viime vuonna ilmestyessään kansainvälisen filmifestariyleisön puurot ja vellit ansiokkaasti sekaisin: asenteellista argentiinalaista lesbopornoa, joka on tehty tavanomaisten kulttuurirahoittajien tuella ja levitetty juuri niiden kanavien kautta, jotka yleensä tuovat nähtäväksi vain tappavan tasaisen tyylikästä mukaoriginellia taidekamaa. Ei sillä että kukaan olisi kuvaillut Daughters of Firea lesbopornoksi, saatika miesvihaiseksi lesbopornoksi, vaikka juuri sitä se on: tässä elokuvassa kaikki miehet ovat kusipäitä. Kaikki pornon tunnuspiirteet löytyvät: on monenlaista kehotyyppiä, tatuoitua ja lävistettyä; luvuttomasti kohtauksia joissa naiset tekevät keskenään mitä vain naiset voivat keskenään tehdä, tupladildotoiminnasta melko kilttiin bondageleikkiin; hetkellistä tylsistymistä (porno ei ole pornoa ilman tylsyyttä); selostus, joka sitoo kohtaukset yhteen narratiivilla pornoelokuvaa tekevästä maata kiertävästä henkilöhahmosta; ja lukuisia muita pieniä genren merkkejä. Ja niin pikkuporvari toisensa perään marssi ulos teatterista tai toisesta, kiroillen kuin motonsa hajottanut metsuri. Mutta kuulkaas, ei se ole pornoa kummempaa! On hyvää ja terveellistä!
21:30 Slugs (Nacktschnecken; Michael Glawogger; 2004; 35mm; 86’)
 
Michael Glawogger tunnetaan 2000-lukulaisen dokumenttielokuvan suurmiehenä – olkoonkin, että hän on tehnyt enemmän fiktiota kuin dokumenttielokuvia. Slugs on yksi hänen suosituimmista fiktioelokuvistaan, ja Itävallassa se on saavuttanut tietynlaisen kulttiaseman. Ei ihme: onhan tämä tarina sekä hilpeä että viisas. Max ja Johann, toivottomia ja puutteessa eläviä opiskelijoita molemmat, koittavat lyödä rahoiksi tekemällä pornovideon nokkelan ystävättärensä Maon kanssa. Harva nykyauteur kykenee siihen mihin Glawogger: yhdistämään helposti aukeavan hupailun filosofisesti ja moraalisesti syvälliseen, rienan vakavuuteen, rahvaanomaisen ja korkeakulttuurisen. Slugs on todistettavasti hauska myös vuosien ja lukuisien uusintakatseluiden jälkeen. Sääli, että Glawogger meni kuolemaan ennen kuin ehti tehdä tästä elokuvasta pornoversion.
 
23:15 Ultra Pulpe (Bertrand Mandico; 2018; DCP; 37’) & Nove Dubai (Gustavo Vinagre; 2014; digi; 55’)
 
Ranskalainen animaattori-ohjaaja-esiintyjä Bertrand Mandico ja brasilialainen monilahjakkuus Gustavo Vinagre ovat kansainvälisen pervofilmiskenen uusimpia lemmikkejä. Näissä kahdessa teoksessa kerrotaan tarinoita pornon tekemisestä, keinoin jotka ovat vallattoman perverssejä ja monimuotoisia. Mandico on paljosta velkaa niin Jack Smithin camp-hengelle kuin Walerian Borowzykin anteliaan sensuellille surrealismillekin, ja mausteena on vielä Jacques Scanderlarin homoelokuvista tuttua terää. Vinagre taas hitsaa yhteen erityislaatuisia vaikutteita, Bruce La Brucen provokaatioista vaihtoehtopornoguru Eon Mckain tyyliin, ja on mukana myös 70- ja 80-lukujen Boca do Lixo -elokuvien kokeellista hardcore-formalismia. Tuloksena on varman loisteliasta jälkeä, joka muistuttaa meitä yhdestä elokuvakulttuurin pysyvistä totuuksista: homoporno on sellainen rajavyöhyke, joka kykenee yhä tuottamaan jotain jännittävää.
Sunnuntai 28.4.2019 – SCREENING ROOMS OF DESIRE
17:00 Variety (Bette Gordon; 1983; 16mm; 100′)
 
Useimmat kai päätyvät pornoalalle (tai sen liepeille), koska jostain on saatava rahaa. Niin käy Christinellekin kun hän ryhtyy lipunmyyjäksi pornoteatteriin. Salin pimeydestä kantautuva kiimainen mourunta alkaa kuitenkin houkuttaa häntä, ja hän huomaa itsessään uusia puolia: salin takaosasta hän saa katsoa valkokankaan nimettömien nautintoja salaa ja rauhassa. Christine huomaa nauttivansa tästä asetelmasta, jossa hän voi hallita tilaa katseellaan tulematta itse nähdyksi. Tämä halun katse ottaa haltuunsa yhden teatterin vakiasiakkaista, selittämätöntä väkivaltaa hehkuvan oudon miehen. Variety on erinomainen esimerkki 80-luvun New Yorkin muodollisesta, hallitusta ja älyllisesti tarkasta independent-skenestä (skene paistaa läpi lopputeksteistäkin). Varietyn kansainvälisestä suosiosta huolimatta Bette Gordonin oli vaikea löytää rahoitusta seuraaviin projekteihinsa – patriarkaattia älykkäästi haastava taide taisi olla liikaa nykykulttuurille, jossa ollaan kyllä kaikelle muulle niin avoimia.
19:00 Glowing Eyes (La Chatte à deux têtes; Jacques Nolot; 2002; 35mm; 90′)
 
Meitä pornoteatteriflanöörejä joskus varoitellaan astumasta teatterin toiseen kerrokseen. Jos meille suotaisiin selitys, se olisi useimmiten tällainen: siellä homot hakevat seuraa. Niin hämmentävältä kuin se ehkä kuulostaakin, homomiehet ovat jo pitkään vallanneet heteropornoa näyttäviä teattereita ja käyttäneet niitä omiin tarkoituksiinsa. Glowing Eyes esittelee meille yhden tällaisen paikan työntekijöineen ja asiakkaineen. Saamme tutustua niihin, jotka ovat tulleet katsomaan seksiä ja niihin, jotka ovat tulleet hakemaan sitä, ja saamme huomata kuinka nämä maailmat limittyvät ja toisinaan yhtyvätkin. Tämä elokuva noudattaa kaikessa kohteliaisuudessaan ja tunteenkuvaukselle omistautumisessaan vanhanaikaisen lempeää tyyliä, josta kuitenkin pudotaan nykymaailmaan kulleja imemään ja reikiä nuolemaan. Glowing Eyes kutsuu niin mielikuvituksen leikkiin kuin totiseen toimintaankin. Ja niin – miksei vieläkään kukaan Viva Erotican yleisöstä ole antautunut haluilleen näytöksen aikana.